Miten mökin sekä omakotitalon ulkovalaistus eroaa toisistaan?

Mitä tulisi ottaa huomioon mökin sekä talon ulkovalaistuksessa?

Mökissä ja omakotitalossa tulisi ottaa ensijaisesti huomioon sen koko sekä tontissa sekä että rakennuksessa. Miten saadaan valaistua pihapiiri kustannus- sekä energiatehokkaasti. Rakennuksien muodolla on myös merkityksensä, onko talo korkea vai pitkä leveyssuunnassa. Korkealla rakennuksella, jota halutaan valaista esimerkiksi seinistä. Tämä voi vaatia enemmän ulkovalaistuksia, että koko seinä saadaan valaistua. Riippuen ulkovalaisin tehosta. Mökeissä myös tulisi huomioida ulkovalaistusta suunniteltaessa pihapiirin koko. Onko mökissä muun muassa sisällä sijaitseva vessa, jos mökin pihapiirissä on ulkovessa tässä voidaan käyttää ulkovalaistusta sen tien valaisemiseen. 

Ulkovalaistuksessa sijainnilla on myös suuri merkitys. Varsinkin mökkiympäristössä tuleekin kyseeseen onko mökki esimerkiksi järven rannalla, yleisesti on. Toiseksi tulee kyseeseen kumpi on tärkeämpää mökin pihapuoli missä ovat autot vai järven puoli missä käydään pulahtamassa raikkaassa järvivedessä. Jos esimerkiksi toisella puolella mökki ei oleskella ei luonnollisesti ulkovalaistustakaan välttämättä kannata sijoittaa eikä investoida suurissa määrin toiselle puolelle. Sijainnissa kysymättäkin selvä asia on se, että onko mökki esimerkiksi lähelläkään sähköverkkoa, onko mökissä siis sähköt ja jos mökki halutaan kytkeä sähköverkkoon mitä tämä tulee maksamaan. 

Mökin ja talon käyttökohteet voivat vaihdella luonnollisesti suurissakin määrin. Omakotitalon on yleisesti suomalaisille pääpaikka missä vietetään elämää. Kuitenkin suurissa määrin suomalaiset ovat siirtyneet myös asumaan mökkiympäristön luonnonläheisyyteen. Jos omakotitalo ei olekkaan enää pääsääntöinen oleskelu paikka voidaan luonnollisesti investoida enemmänkin ulkovalaistukseen mökin pihapiiriin. Joten mökistäkin saadaan kodikas hyvää ulkovalaistusta käyttämällä.

Löydät lisätietoa ulkovalaistuksen valintaan: 

Ohjeet ulkovalaistuksen valintaan

Omakotitalon ulkovalaistus

Talon ulkovalaistusta suunniteltaessa tulisi ottaa huomioon myös talon värimaailma. Onko talo väriltään valkoinen, musta tai esimerkiksi punainen. Ulkovalaistuksen väreissä on myös mittavia eroja. Kun valkoiseen taloon halutaan sen seinustalle lämpöä valon merkeissä luonnollisesti valitaan väriltään lämmin ulkovalaistus. Jos taas halutaan modernin talon seinusta korostaa valkoisella värillään valitaan kylmempi valkoinen valaistus. Kirkkaiden värien omaavilla omakotitaloilla voidaan tässä hyödyntää myös väriltään lämpimiä ulkovalaistusratkaisuja. Jotka korostavat omakotitalon kaunista väriä täydellisesti.

Omakotitalon niin kuin mökinkin pihariisissäkin tulee huomion alle sen koko sekä muoto. Miten iso tontti saadaan valaistua kustannus- sekä energiatehokkaasti. Tässä tulisikin alkaa miettimään, mitkä osa-alueet pihapiirissä ovat kaikkein tärkeitä. Halutaanko valaista koko piha vai halutaanko kohdentaa ulkovalaistusta talon seinustalle. Myös jos omakotitaloon kuuluu terassi, jota käytetään talvi sekä kesäaikoina ja tässä vietetään aikaa runsaasti. Tähän voidaan käyttää investointeja ulkovalaistuksen suhteen.

Talon pihapiiristä voi myös löytyä autotalli. Tarvitseeko autotallisi ulkovalaistusta. Ulkovalaistus voi tulla kyseeseen varsinkin jos kyseessä on avotalli. Hyvällä ulkovalaistuksella saadaan valoa sekä näkyvyyttä sekä auton lämmittämisestä sekä ikkunoiden jäästä puhdistamisestakin tulee mukavampaa.

Lisää löydät omakotitalon ulkovalaistuksen suunnittelusta:

Ulkovalaisimet omakotitalossa

Mökin ulkovalaistus

Mökin sijainti sekä sen koko tulee taas kyseeseen ulkovalaistusta suunniteltaessa. Miten mökissä on suunniteltu sen saunatilat sekä vessaratkaisut. Onko mökissä esimerkiksi ulkovessa mitä käytetään. Näin ollen jos on, niin voi olla että tämä halutaan valaista sekä kasvattaa mukavuutta mökkiympäristössä. Myös saunatilat tulevat huomioon ulkovalaistuksen kanssa. Onko mökissä sisällä oleva sauna vai tapahtuuko saunominen esimerkiksi rantasaunalla. Jos saunakokemusta halutaan paranataa voidaan suunnitella ulkovalaistusta rantasaunan ympäristöön.

Minkälaiset ovat mökin ominaisuudet. Koostuuko mökin pihapiiri useista kulkuväylistä sekä onko pihapiiri kooltaan suuri vai pieni. Kun kulkuväyliä halutaan valaista tulisi ottaa huomioon valaistuksen korkeus. Esimerkiksi talven kinokset mökin sijainnista riippumatta voivat peittää ulkovalaistuksen sekä näin ollen pilata sen tarkoituksen. Myös LED-valoja harkittaessa tulisi ottaa huomioon, että LED-valaistus ei lämpene sekä näin ollen ei sulata lumikinosta sen päältä. Myös ulkovalaistuksessa voidaan ottaa käyttöön liike- sekä hämärätunnistimia. 

Vuodenajat vaikuttavat myös suuresti ulkovalaistuksen suunnitteluun sekä ostamiseen. Niin kuin ylemmässä kappaleessa käsittelimme LED-valaistus ei välttämättä sovi ulkovalaistukseen sen paikasta riippuen. LED-hehku ei lämpeä sekä näin ollen ei sulata lunta eikä jäätä. Turvallisuus on myös aina ensisijaisena päämääränä ulkovalaistuksessa. Mökkiympäristössä tämä tulee varsinkin kyseeseen sen ei niin muokatussa ympäristössä vertailukohteena hyvin hoidettu omakotitalon piha. 

Mikä on mökin käyttötarkoitus. Tuleeko mökillä vietettyä enemmän aikaa kuin omakotitalossa. Jos mökki on vain viikonloppuja varten ei välttämättä ulkovalaistus ole niin olennainen. Kuitenkin jos mökki on jo käytössä vuodenympäri sekä pitempiä aikoja. Kannattaa ulkovalaistusta alkaa suunnittelemaan sekä näin ollen saadaan kasvatettua turvallisuutta ja mukavuutta pihapiirissä. 

Myös mökin ulkovalaistukseen tulee kyseeseen valaistuksen liittäminen sarjaan vai rinnakkain, täältä löydät lisää:

Ulkovalaistus asennettuna sarjaan vai rinnakkain?