Palju terassiin
Palju upotettuna terassiin on oiva vaihtoehto silloin, kun palju halutaan integroida huomaamattomaksi osaksi esimerkiksi terassikokonaisuutta. Mielikuvitus on rajana, ja yhteisistä pihan oleskelutiloista saadaan vaivattomasti luksusta. Upotetulle paljulle voidaan myös rakentaa oma alusta. Upotetussa paljussa on hyvä miettiä kaminan sijoitusta etukäteen paloturvallisuuden, mutta myös operatiivisen käytännöllisyyden kannalta. Kamiinan ja paljun välisiä putkia on myös mahdollista pidentää, jotta kamiina saadaan sijoitettua järkevästi sekä turvallisesti irti terassista. Myös savupiippuun on mahdollista asettaa pidennyspaloja.
Tutustu lisää aiheeseen lukemalla paljusta hyvinvointia arkeen -artikkeli.
Vinkki: Upotettava palju kannattaa sijoittaa siten, että yläosa jää näkyviin noin 30-50 senttimetriä. Tällöin kylpytynnyriin meno sekä poismeno on huomattavasti helpompaa verrattuna siihen, että pelkkä paljun reuna ulottuu yli terassin. Upotettavassa paljussa on myös tärkeää pitää suojakantta kokoajan kun sitä ei käytä, jotta mahdollisia roskia ei menisi paljuun tai sen sisällä oleviin putkiin. Tämä estää myös kompastumisen paljun sisälle mikäli esimerkiksi lapsia leikkii terassialueella.
Tutustu Pihaluxin myytävään upotettavaan paljumalliin tästä!
Muita artikkeleita
Paljusta hyvinvointia arkeen
Paljun eli kylpytynnyrin toiminta